Niinpä vain kevät koittaa, sitä ollaan kovasti odotettukin. Uskomatonta mikä voima on lisääntyneellä auringon valolla! Pääsen ihastelemaan aitiopaikalta luonnon upeita maisemia työmatkalla.
Meillä on Linnaklubilla kävijämäärät nousseet myöskin nyt keväällä, hulinaa on piisannut mukavasti. Ns. tekemisen meininkiä ilmoilla! Jäsenet myös vetävät talolla omia ryhmiään muille jäsenille (venäjän alkeita, sukututkimusta, shakkikerhoa..) Vähän oli jo puhetta myös siitä, että jäsenvetoisesti onnistuisi Facebook-live lähetyksetkin satunnaisesti.
Aloitimme kevään kunniaksi myös kasvatuspuuhat jälleen, eli nyt meillä on perinteiset sitruunansiemenet itämässä ikkunalaudalla (saas nähdä mitä muuta me taas kasvatellaan) sekä juurtumassa muita ihania viherkasveja. Kevät on jotenkin kaiken uuden ja uudistumisen aikaa. Pakko saada sormet multaan, kasvattaa, luoda ja nauttia kirkkaista väreistä ja valosta ympärillä.
Aloitin joulukuussa opinnot Alfa Partners Academyllä, eli minusta tulee Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti tässä töiden ohessa. Olen saanut tähän mennessä oikein oivia työkaluja ja hyviä näkökulmia työhön Klubitalolla. Ratkaisukeskeisyydestä on paljon hyötyä erilaisissa elämän haasteissa ja koetan tuoda mahdollisimman paljon ryhmätoimintoihin näitä työkaluja yhteiseen käyttöömme.
Tarkoituksena olisi myös harjoitella ryhmätilanteita opiskeluuni liittyen Linnaklubilla, siitä lisää kesään mennessä. Ihanaa kun meillä on niin mukava ja avulias porukka auttamassa minua näissä opinnoissa täällä. Kiitos teille tuhannesti siitä.
Iloista, lämmintä ja odotuksen täyteistä kevättä sinulle rakas lukija!
-LinnaKlubin Mirkku